Juutalaiskortteli

Normaalit aamutoimet ja sitten metrolla keskustaan. Jalkauduimme Staromestskan asemalla ja kak, olimme perillä. (Kyllä on kätevä turistille tuo metro. Voi asua vähän keskustan hälinän ulkopuolella ja silti parissa minuutissa on siellä.) Kävelimme kohti juutalaisten hautausmaata ja synagoogaa, mutta kun liput jokapaikkaan olivat luokkaa 150kr eli 300kr per käynti niin tyydyimme katselemaan niitä ulkopuolelta. Eikä suoraan sanottuna niin kauheasti kiinnostanutkaan mennä jokapaikkaan sisälle. Liekö turismiähky vaivannut vai mikä? Taitaa olla kyllä vähän M:n syytä, vaadin nimittäin päästä hevosrattailla ajelulle edellisiltana ja siihen meni melkein kaikki jäljellä olleet paikallisvaluutat... Se maksoi nimittäin 800kr eli noin 32€, ja niillä rahoilla olisi kyllä päässyt moneen paikkaan. No, olihan se ainakin ainutkertaista, mietippä nyt. Ajelet eräässä Euroopan kauneimmistan kaupungeista samalla tavalla kuin ihmiset 200 vuotta sitten. Oli se sen arvoista. Syömään ja pari paitaa ostamaan menimme sitten Hard Rock cafeeseen. Siisti mesta, ja todella tuhdit hampparit. Alkupalaksi otettu nacho - lautanen taisi olla liikaa kun kolmannes burgerista jäi molemmilta syömättä. Hyvää se kyllä oli, ja saipahan taas joku rikas vähän lisää rahaa. Täältä päätimme välillä pistäytyä "kotona" kun tuntui olo niin raskaalta eikä oikein ollut määränpäätä vielä valittuna.

TV-torni

Pienen levon jälkeen päätimme piipahtaa tuossa valtavassa yli 200 metriä korkeassa kommunismikauden lopun monumentissa. Jälleen metrolla miltei tornin juurelle, ja täälläkin silmään pistää se, että kauniita taloja vaan on ja on. Osa on ehditty huoltamaan, mutta osa on hieman surullisen näköisiä kun kommunismin aikaan mihinkään vanhan korjaamiseen ei ollut varaa vaan piti koko ajan rakentaa uutta. Joka tapauksessa sijoitimme viimeiset likvidit käyttörahat sisäänpääsyyn torniin, 150kr per suu. Hississä valitsimme kolmannen kerroksen eli näköalatasanteen. Erikoinen kolmas kerros, 93 metriä maan pinnan yläpuolella! Näkymät olivat tottakai huikeat. Räiskimme kuvia ja ihmettelimme jälleen miten kaunis Praha on. Toisessa kerroksessa (66m maan pinnalta) oli näköalaravintola, jossa piipahdimme vain ovella. Täällä nimittäin tuntui olevan pakko tupakoida koko ajan, joten sankkis oli sen mukainen. Komeaa olisi ollut kyllä syödä tuolla, mutta ei sitä käryä jaksanut. Alas siis.

Teimme metrossa paluumatkalla päätöksen nostaa hieman lisää paikallista valuuttaa, koska taskut olivat aika tyhjät tässä vaiheessa. Huonosta kurssista viis, nostin 1000kr "kotiaseman" pankkiautomaatista. Kivuton operaatio, kyllä nykytekniikka on aika kiva asia toisinaan. Kiertelimme vielä lähikortteleita etsien jotain sopivaa pizzeriaa ruokapaikaksemme. Ja löytyihän se, La Romatica tai jotain sellaista nimeltään, mukava pienehkö pizzeria. Listaa tutkittuamme tilasimme shotin tsekkiläistä luumuviinaa maistiaisiksi, pullon punkkua palan painikkeeksi ja tuopin olutta odottelun ajaksi ja tietysti pari pizzaa. Koko systeemi maksoi 396kr eli alle 16€! Kannattaa siis sekä asua että syödä keskustan ulkopuolella. Tunnelma on aivan toinen kun ympärillä on käytännössä pelkkiä paikallisia, turismivilinä loistaa poissaolollaan ja hinnat tippuu puoleen. Söimme ja joimme siis hyvin, ja paikallinen punkku oli niin meidän makuumme sopivaa että päätimme kävellä aiemmin näkemäämme markettiin ja ostaa sitä myös kotiin. Maksoi kaupassa muuten 51kr eli n. 2€ joten laitoimme elämän risaiseksi ja ostimme useamman pullon. Yksi kalliskin otettiin maistiaisiksi, se maksoi peräti 130kr eli n. 5€. Eväät laukkuun ja vielä lähipubiin oluelle ja punkulle. Kyllä täytyy sanoa että tsekit osaa todella tehdä olutta!

Letecke muzeum (ilmailumuseo)

Opaskirjan mukaan Prahan ilmailumuseossa on yksi parhaimmista kokoelmista toisen maailmansodan aikaisista lentokoneista, mm. ME 209, Spitti, BF109, myöhempien aikojen MIGejä lukematon määrä, jne. Matkan sinne taitoimme jälleen julkisilla: metrolla A-linjaa Namesti Mirun asemalta Mustekin asemalle josta vaihto B-linjalle. Tätä ajoimme Ceskomoravskan asemalle jossa nousimme jälleen maan pinnalle mennäksemme dösään numero 375. Muitakin vaihtoehtoja oli, mutta tämä tuli laiturille ensimmäisenä. Bussista hyppäsimme Kbelyn asemalla, joka oli sitten yhtä asemaa liian aikaisin. Tosin matkaa oli vain pari sataa metriä joten vahinko ei ollut suuri. Museoon oli ilmainen sisäänpääsy, joten portilta kaikkien koululaisten kanssa samassa rytäkässä sisään. Yritimme karistaa naperot kannoiltamme hyökkäämällä heti ensin WWII - halliin, mutta ne ryökäleet tulivat heti kohta perässä. No eipä tuo nyt niin kauheasti haitannut, mutta onhan se suomalaiselle pikkukaupunkilaiselle inhottavaa olla ruuhkassa... Tuli sitten luettua huonosti hallin ovella ollut kyltti, jossa selitetttiin mitä täällä saa tehdä ja mitä ei. Eli luulin, että kuvata ei saa koska kamera oli ikonirivissä viivattu yli. Myöhemmin luin taulun tarkemmin ja kyllähän siellä sai kuvata omaan käyttöön ja ilman salamaa... Voi hitto. No, sain kuitenkin lauottua about 300 kuvaa ympäri museota joten kyllä niitä ihan riittävästi on.

Kommunismimuseo

Ilmailumuseosta siirsimme itsemme takaisin keskustaan ja kommunismimuseoon. Se se oli silmiä avaava kokemus! Kun Neuvostoliitto aikanaan miehitti Tsekkoslovakian niin kylläpä se myös riisti sitä! Tsekit kun eivät olleet tyhmiä ja uskoneet ihan täpöllä kaikkea dadaa mitä Toverit heille syöttivät... Mutta ehtivät ne kuitenkin myrkyttää kansan ja riistää luonnonvarat, sen verran aikaa heillä kuitenkin oli. Ja kyllä se sosialismin aika täällä näkyy edelleen siellä täällä, mutta ei todellakaan pistä silmään. Jotkut metroasemat ovat edelleen siinä 70-luvun asussaan, jolloin sinapin eri sävyjä pidettiin universumin siisteimpinä väreinä. Museossa oli nähtävää noilta sorron vuosilta, ja eräässä huoneessa katsoimme samettivallankumouksen jälkeen tehdyn videon, joka kertoi noista synkistä vuosista ja myöhemmästä toivon heräämisestä. Kyllä se veli venäläinen on aina osannut enkä yhtään ihmettele jos paikalliset täällä eivät oikein pidä heistä.

Museoiden jälkeen pientä shoppausta ja sitten "kotiin" sulattelemaan. Olipa päivä!

Aamiaista

Matkapakettiimme kuuluu aamiainen kahdelle joka aamu, ja siitä aloitettiin tänään. Mysliä ja jogurttia, tuoremehua, kaffia, teetä, leipää, pullaa, maitoa, juustoa... OK siis. Ei nyt ihan mikään Sokoksen aamiainen mutta vähintään riittävä. Kunnon startti päivälle niin jaksaa kävellä. Meitin hotellin aamiainen on myös jossain lähellä sijaitsevan Sibelius - hotellin asukkaille. Suomalaisia tavattiin siis jonkin verran. Itse kattaus oli varsin pienessä salissa, neljän hengen pöytiä taisi olla vain neljä. Tunnelma oli varsin kotoinen.

Prahan linna

Aamutoimien jälkeen marssimme kuin kunnon turistit ainakin lähimmälle metroasemalle ja ostimme kolmen päivän passit julkisiin kulkuvälineisiin. Eli "landepassit".Hinta 330 kr, about 12€. Ei liikaa siis. Vuorokauden passi olisi maksant ainoastaan 100kr mutta vaivan välttämiseksi otimme koko reissun kerralla. Sama passi kävi myös ratasjunaan, joka vei pikku Eifel-tornin juurelle. Passit taskussa hyppäsimme metroon ja ajaa päräytimme Prahan linnan likelle. Käveltävää jäi vielä muutama sata metriä, jyrkkään ylämäkeen tietenkin. Linnaan saavuimme ns. takaovesta, jossa näimme vahdinvaihdon. Sama toistui myöhemmin hieman suuremman yleisön edessä pääportilla. Portilla oli sellainen näköalatasanne ja maksullinen kaukoputki. Ryökäle nielaisi K:n rahat, 20kr! Ai ai sitä harmin määrää!

Näkymä Prahaan linnan takaportilta.

Sisällä linnassa otimme heti ensimmäisen sivukujan jota seurasimme. Heti kohta löytyi pieni pulju josta ostimme reissun postikortit. Kivoja kortteja, ei ihan normaaleita neliskanttisia.

Tästä jatkoimme Pyhän Vituksen katedraalille, joka oli osittain remontissa. Mahtava laitos! Sitä joskus herää ihmettelemään kuinka sinnikäs ihminen on kun ajattelee tuonkin pytingin rakentamisajankohtaa ja silloista tekniikkaa verrattuna nykyiseen... On siinä palanut nortti poikineen!

Linnasta siirryimme katsomaan pääportin vahdinvaihtoa tasatunnilla, samanlainen kuin toisessakin päässä kuten tuli jo todettua, mutta enemmän yleisöä. Portilta alas johtavan kujan yläpäässä pistäydyimme lattella ja suklaakakulla, ai ai miten veikin kielen mahaan! Selkeästi jokin rommisuklaakakku, M:n suosikki. Kaffen jälkeen jatkoimme katua alas vanhaan kaupunkiin, joka oli aivan mahtava. Jos turisteja (ilmeisesti oli myös paikallinen luokkaretkiaika) ei olisi niin paljoa niin olisi helppo kuvitella vanhat hevosrattaat kadulle kulkemaan. Suuntana meillä oli ratasjunan asema, mutta koska Kaarlen silta oli niin likellä piipahdimme myös siellä. Toinen käsi lompakon päällä ja kameralaukku etupuolella katsastimme osttain remontissa olevan sillan. Upea, kuten arvata saattaa. Tästä John Lennonin seinän kautta ratasjunalle, ja sillä pikku Eifeliä katsomaan. Mäen päällä oli upea ruusutarha, kämmenen kokoisia ruusuja eri väreissä. Jotkut kukkaryppäät olivat jopa päätä suurempia.

Pikku Eifel

Eivät halunneet kuulemma kilpailla ranskalaisten kanssa kenellä on komeampi torni, rakensivat sitten kuitenkin tötterönsä mäelle jotta huippu olisi korkeammalla... Kieroja pirulaisia! No kuitenkin, aika komian tornin ovat tehneet, ja ylätasanteelta oli aika huikeat näkymät. Praha on kyllä kaunis kaupunki, ei voi muuta sanoa. Muutamaa lukuunottamatta kaupunki on vailla rumia pilvenpiirtäjiä ja nyt, kun kaupunkia on restauroitu komminismin ikeen päätyttyä niin kylläpä on loistavaa arkkitehtuuria. Itse torni on jotain 60 metriä korkea ja rakennettu teollisen vallankumouksen aattona, samoihin aikoihin kuin Pariisin tornikin. Silloin insinöörityö tarkoitti vähän muuta kuin nykyään...

 

Näkymä tornista alas

Shoppailua

Aikamme katseltuamme maisemia laskeuduimme takaisin alas. Mainittakoon, että torniin ja tornista on kiivettävä portaita pitkin, ei siis välttämättä sydänvikaisille sopivaa toimintaa. Ratasjunalla takaisin alas, ja kohti Kafkan aukiota. Shoppailimme hieman (ei varsinaisesti M:n suosikkipuuhaa), mm. pienen kameran Katille kun HP sanoi sopimuksensa irti. Maksoi about 4000 kr, siis noin 160€. Ihan kohtuullinen hinta ja kamera tuli tarpeeseen. Batalta M osti Ultralight - kengät kun tuntuu että pohkeet kramppaa nykyisissä. Sitäpaitsi umpikenkä tuntuu aika tukalalta pitää koko päivä jalassa... Söimme opaskirjan suosittelemassa ravintolassa nimeltä U pinkasu, ja molempien kala-annokset olivat kyllä todella hyviä. M luonnollisesti huuhteli ruodot suustaan oluella, joka yhtä luonnollisesti oli todella hyvää.

Juomakulttuurista

Täällä vaikuttaa siltä että ihmiset tulevat työpäivän jälkeen johonkin pubiin syömään ja juomaan muutaman oluen, ja sitten illalla 6-8:n aikoihin marssivat kotiin. Tai sitten ensin kotiin ja sitten ystäviä tapaamaan, mihinkäs muualle kuin yhteiseen olohuoneeseen, pubiin. Sellaista räkäkännäilyä täällä näkee hyvin vähän, toki juoppojakin on niinkuin kaikkialla, mutta ottaen huomioon tsekeille ominaisen tavan juoda olutta runsaahkosti/tsekki/vuosi niin hyvin vähäistä se on. Myös brittien harrastama sikailukulttuuri loistaa poissaolollaan, ainoat britit jotka olemme nähneet ovat käyttäytyneet ihan sivistyneesti. Kaikenkaikkiaan siis hyvin M:lle sopiva tapa; kun päivä on pulkassa niin pari olutta siinä illan suussa lähipubissa ja sitten kotiluolaan maate. Yksinkertaista.

Klo 9:09

Aamukahvia, facebookia ja blogausta. Tästä se taas lähtee.

Kamerarojut.

Tein mahdollisesti tyhmän päätöksen, mutta päätin jättää kameran lisäsalaman kotiin koska en usko että sitä tällä retkellä tarvitaan. Kaikki linssit sen sijaan otan, koska Brad varoitti tästä. Viimeksi kun hyö (Anne ja Brad) kävivät kylässä Brad nimenomaan harmitteli että otti ainoastaan yhden linssin matkaan. Jalustoista otan reissuun ainoastaan semmoisen ns. pöytäjalustan, se on pieni ja antaa kuitenkin vähän tukea jos sellaista tarvitaan.

Muut rojut.

Minimalismi rules! Otamma siis mukaan vaihtokalsarit ja -sukat joka päivälle, pari paitaa, vaellussandaalit varuiksi laukkuun, toiset pitkät housut ja pitkät shortsit jos vaikka tulee lämmin. Loput kamat päälle. Jos jotain jäi, hankitaan se Prahasta. Tottakai hygienianyssäkkä otetaan mukaan jossa sisällä siis hammasharja ja -tahna, rexonat sun muut kemikaalit, parranajovehkeet ja hivusharja. Jos vaikka menee tukka sekasin. Kirja lukemistoksi jos on vaikka tylsää. Puhelimessa on ladattuna kuunnelma todella tylsien hetkien varalle. Jatketaan tästä myöhemmin.

Klo 15:05, Seutula

Kävimme Ollilla tullessa tännepäin palauttamassa naulapyssyn ja kiidimme Helsinkiin jotta ehtisimme syömään oikein huolella nepalilaista ruokaa. Pettymys oli suunnaton kun Satkar olikin kiinni! Ai perkeeti! Tähän oli pistetty mentaalisia paukkuja vaikka kuinka ja sitten nepalilaiset runkut olivat viettämässä juhannusta! Perkama! Lohdutusruokaa tarjosi intialainen pikaruokala Kampissa, ja kyllä butter chicken olikin aika hjyvää. Parempi mieli, vaikka pettymys olikin jommoinen.

Lentoasemalla olemme taas hyvissä ajoin, noin paria tuntia ennen määräaikaa. Ihan hyvä näin, koska kyllä täällä loungen puolella saa aikansa kulumaan ihan hyvin, eikä tule kiire. täältä tähän taas tällä erää.

Klo 21:26 local time, Praha

Istumme kolme metriä korkeassa olohuoneessamme hotelli Orionissa, Prahassa, Americka 9:ssä. Täytyy sanoa että visuaalisesti hotellihuone, tai oikeammin huoneisto, on kyllä siisti ja suurin jossa olen majaillut. Inhottavaa tässä on se, että tämä on imeisesti tupakoivien puolella ja haisee jonnii verran tupangille. Vanhaa kortsteenia moinen ei sinänsä haittaa mutta onhan se vähän mölöä.

Lentokentällä meitä odotti etupeltoon netistä tilattu taxi, nimikylttiä heilutellen. Kiitos Forssille vinkistä. Emme maksaneet sitä etukäteen vaikka se olisi ollut ihan kätevää, mutta eipä se näinkään maksanut sen enempää ja oli ainakin äijä varmasti paikalla. Hyvin yllätävää oli että taksina toimi uudehko Merssu, jota kuljettaja käski erittäin slaavilaiseen tyyliin. Eli säälimättömästi ja kovaa kuin vanhaa Ladaa. Pari hätäistä laukausta kameralla ikkunasta ja kamera takaisin laukkuun. Kyyti oli sitä luokkaa että ei siitä mitään tullut. Joka tapauksessa erittäin kätevä tapa siirtyä lentokentältä hotellille, jos likvidit käyttövarat sallivat tuon 22€ sijoituksen.

Ensiateriaksi Prahassa päätyi pizza. Totesimme sen olevan varma valinta ja siksi tyydyimme siihen. Eli kävellen hotellilta keskustaan päin ja suht' ensimmäinen pizzeria joka vastaan tuli. Nimeltään paikka oli Einstein. Pizzat olivat hyviä ja olut maistuvaa. Mainittakoon että tuoppi Krusoviceä maksoi 36 korunaa kun pullo light colaa maksoi 39 kr. Siitä voi sitten arvailla mitä M aikoo juoda aterioilla... Koko setti maksoi 401 kr, eli noin 16€. Ei ihan reppumatkailijan budjetissa mutta meille riittävän edukasta.

Huomenissa olisi tarkoitus vierailla Prahan linnassa. Eiköhän se päivä lurahda siinäkin aika helposti... Museot otamme sitten tiistaina ja keskiviikkona, ja eiväthän ne olisi aukikaan maanantaisin. Ugh!

Torremolinos
Aamupala: kahvia, patonkia metukalla, tomaatilla ja kurkulla, mehua. Kamat pakettiin ja autolle, tänään on nimittäin määrä käydä Nerjassa.

Nerja

Saavuimme Nerjan kylään lukemattomien liikenneympyröiden kautta. Täytyy jälleen todeta että navigaattori säästää aikaa ja ärräpäitä aivan tolkuttomasti. Sainoisin jopa että ilman sitä en itse viitsisi täällä paljon autolla pyöriskellä.

Nerja on kaunis ja valkoinen kylä, jonkin verran vähemmän turistoitunut kuin Torremolinos mutta turistoitunut kuitenkin. Ei kuitenkaan erityisen häiritsevästi tähän aikaan vuodesta. Seuraavan kerran kun tulemme Epsanjoolaan otamme pelkät lennot ja tulemme tänne, täällä on aika lupsakkaa ja rauhallista.

Varsinainen kohde tänään oli siis Nerjan tippukiviluolat. Ennen luolastoitumista kuvittelin mielessäni että jaahas, ahtaudutaan johonkin kosteaan ja kylmään siivouskopin kokoiseen koloon, mutta Nerja pääsi kyllä todella yllättämään. Ostimme liput ticket boothista, ã 8:50€. Ei halpaa, mutta sen arvoista. Marsimme lipunrevintäpisteen kautta portaita maan alle, ja ensivaikutelma esikammiossa olikin että tjaa, olin oikeassa. Pieni ja hikinen reikä maassa.

Ennakkoluuloistani huolimatta jatkoimme esikammiosta eteenpäin ja kas; valokuvaajan huuto ”HOLA! PHOTO!” - herätti minut epäluuloistani. Seuraava luola olikin sitten jo jonkin verran suurempi kuin meitin talo! Ja totta tosiaan, täällähän on tippukiviä! Aika hienoa. Tässä luolassa oli myös joitain vitriinejä ja niissä pääkalloja, kivikautisia kirveitä sun muuta siistiä kamaa. Olin jo ihan että ”no olihan tämä ihan OK” kunnes tajusin että reitti jatkui edelleen.

Sitten olikin jo M:n aika hämmästyä, seuraavaan luolaan oli nimittäin rakennettu konserttisali! Se olikin jo aivan sika hieno! Hohhoijailin aikani oviaukolla luolan valtavuutta, ja toivuttuani hämmästyksestä räpsin valokuvia sen minkä kerkesin. Valokuvat eivät kyllä tee mittakaavalle oikeutta, luola oli todella vaikuttava! Kulkureitti jatkui ”näyttämön” yli luolan takaseinää ja seuraavaa luolaa kohti. Seuraavan pienen porrasnousun jälkeen oli taas leuka lattialla: tämä se vasta oli suuri luola! Ainakin jäähallin kokoinen! Pelkästään luolan keskelle muodostunut tippukivipaasi oli varmasti eskolanmäkeläisen suurehkon kerrostalon kokoinen! Ei saastamangeera mikä mesta! Jos joskus teet matkan Epsanjan aurinkorannalle niin tänne on pakko tulla, aivan sikahieno paikka. Latailen taas kuvia jahka ennätän mutta usko siihen saakka puhetta; hieno on mesta. Vaikka paikalla sattui olemaan paikallisia koululaisia luokkaretkellä heidän möykkäämisensä ei haitannut pätkääkään, luola vei kaiken huomion. Thumbs up!

Frigiliana
Vaikka Nerjan luola olikin ylenpalttinen kokemus niin kyllä Espanjalaisten itse valitsema Andalusian kaunein kylä jaksoi ilman muuta kiinnostaa, olenhan valkoisten kylien ja kauniin arkkitehtuurin ihailija. Nerjasta lähdettiin nousemaan serpenttiiniteitä myöten, ja tätä jatkui vielä vaikka kuinka kunnes henkeäsalpaavien oliivilehtomaisemien jälkeen saavuimme perille.

Ei ole Frigiliana aiheetta saanut tunnustusta kauneudestaan. Vuoren rinteessä lepäävä rauhallinen pikku kylä, kaikki rapattu valkoiseksi ja paljon Kreikkalais-tyylisia sinisiä ovia. Kukkalaatikoita joka ikkunalla ja parvekkeella, henkeä salpaavat vuoristomaisemat ja kiireetön elämäntapa. Jumansgegga miten onnekkaita ihmisiä täällä asuu! Kuvat kylästä puhukoot puolestaan, en osaa laittaa sanoja sellaiseen järjestykseen että ne tekisivät näille maisemille oikeutta. Sen osaan kuitenkin sanoa, että haluan muuttaa tänne.